Pron kohtuutonta pisteiden keruuta

Helena Hirviniemi, valtuuston 2. vpj  (kok.)
Tapio Vekka, valtuuston ja hallituksen jäsen  (kok.)
Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomien Mielipide-palstalla 22.1.2014

Pro Hämeenlinnan kaupunginhallituksessa istuva ryhmä kommentoi la 18.1.2014 Hämeen Sanomissa valtuuston puheenjohtajan Iisakki Kiemungin haastattelua kertomalla, että haastattelun ainoa valopilkku oli viime vuodelta odotettavissa oleva positiivinen tilinpäätös.

Lisäksi tekstissä mainittiin, että Pro Hämeenlinna on ollut mukana politiikassa vasta vuoden ja samassa ajassa on kaupungin talous kääntynyt parempaan suuntaan. Tämä on hyvä uutinen kaupunkilaisille.

Tosiasiassa tämä hyvä uutinen perustuu verotulojen ja valtionosuuksien ennakoitua suurempiin kertymiin viime vuodelta, samoin kuin poistojen vähäisempään määrään kuin mitä tilausbudjettia tehdessä arvioitiin. Lisäksi tulokseen vaikuttaa kaupungin sijoitusten ennakoitua suurempi tuotto.

Nämä tuloerät ovat sellaisia talouteen vaikuttavia tekijöitä, joihin kukaan yksittäinen luottamushenkilö tai mikään ryhmä ei voi toimillaan tai päätöksillään vaikuttaa. Näin ollen voimme kaikki olla vain tyytyväisiä, että näin on käymässä ja kaupunkimme pääsee tekemään taas muutamien vuosien jälkeen positiivisen tuloksen. Edellisen kerran näin onnellisesti kävi vuonna 2007.

Talouden vastuu kuuluu kaupunginhallitukselle, joka seuraakin jatkuvasti sekä meno- että tulopuolen kehitystä. Maanantaisen kokouksenkin jälkeen kokoonnuttiin Raatihuoneelle vielä yhdessä lautakuntien puheenjohtajien, kaupunginjohtajien ja tilaajajohtajien sekä talous- ja henkilöstöjohtajan kanssa tarkastelemaan talouden viime vuoden alustavaa tulosta ja kuulemaan budjettiin liittyvistä paineista tälle vuodelle. Vastuu talouden huolellisesta hoitamisesta kuuluu kaikille toimijoille yhdessä, ja hyvistä uutisista voimme iloita yhdessä kaupunkilaisten kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *