Uusia tuulia, aktiivisia ikäihmisiä

Kaija-Leena Savijoki
Kokoomuksen valtuustoryhmän ja ikäihmisten lautakunnan puheenjohtaja
Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomien Vierailija-palstalla 16.1.2014.

Vanhuus on meidän kaikkien edessä. Viimeistään keski-iässä moni alkaa miettiä omaa vanhuuttaan.  

Vuoden 2012 lopulla viidennes hämeenlinnalaisista oli 65 vuotta täyttäneitä. Vuodesta 2015 kaikki ikääntyneiden ryhmät kasvavat. Olisiko siis jo aika tehdä Hämeenlinnasta ikäystävällinen kaupunki? Kun 60-luvun lopulla tehtiin peruskoulu-uudistus ja 70-luvulla keskityttiin kansanterveystyöhön ja päivähoitoon, pantaisiinko nyt vanhusten asiat kuntoon? Se ei onnistu entisin eväin, vaan jotain pitää tehdä toisin.

Ikääntymisen vaikutukset yllättävät

Ikääntymisen vaikutukset ovat paljon monimutkaisempia kuin nyt kuvittelemme. Sitran ja eläkeläisten etujärjestön EETU ry:n mukaan Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä. Jopa kolmasosa suomalaisista tekee vapaaehtoistyötä – valtaosa eläkeläisiä. Vaikkei vapaaehtoisten tehtävänä olekaan paikata kunnan järjestämää toimintaa, on heistä suunnaton apu vanhusten hyvinvoinnin edistäjinä.

Monet eläkeläiset haluavat jatkaa työuraansa osa-aikaisesti tai sijaistaen, kun itselle sopii. Mielenkiintoinen havainto kunnissa tehdyissä tutkimuksissa on, että 61-70-vuotiaat naiset näyttäisivät jopa vähentävän kunnan sosiaali- ja terveystoimen sekä päivähoidon menoja. Todennäköisesti tämä suhteellisten terveiden naisten joukko hoiti iäkkäämpiä sukulaisiaan, kuten vanhempiaan tai puolisoaan, ja osallistui enemmän tai vähemmän säännöllisesti omien lastenlastensa hoitoon.

Ikäihmisistä on tullut merkittävä ostokykyinen asiakasryhmä. Vuonna 2010 maailmassa oli 23 maata, joissa 65-vuotta täyttäneet kuluttivat palveluihin ja tavaroihin rahaa 20-vuotiaita enemmän. Suomi oli yksi näistä maista.

Kaikesta huolimatta mediassa ikäihmisiä käsitellään yhä yksipuolisesti vain hoidon näkökulmasta. Liian harvoin heidät esitetään yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä ja aktiivisina toimijoina.

Vanhuus on muuttunut, mutta vanhuskuvamme raahaa jäljessä

Mitä ikäihmiset ajattelivat itse elämänvaiheestaan? Syksyllä 2013 Kansallisessa Senioritutkimuksessa haastateltiin yli tuhatta 55-80-vuotiasta. Sen perusteella 63% koki elävänsä elämänsä parasta aikaa. Vihdoin oli aikaa keskittyä enemmän itseen ja innostua uusista asioista. Monet kokivat päiviensä olevan täynnä toimintaa: käsityöt, lukeminen, remontointi tuntuivat vievän yhä suuremman osan vapaa-ajasta. Isovanhemmuus toi sisältöä monen elämään, vaikkei koko elämää enää haluttu lapsille uhrata. Ystävät ja suku nousivat sitä tärkeämmäksi, mitä enemmän ikää karttui.

Tämän pula-ajan ja lamat kokeneen ikäpolven ihmiset kantoivat enemmän huolta nuorten tulevaisuudesta kuin omastaan. Pitkän elämänkokemuksen tuomalla viisaudella he eivät haikailleet vanhojen hyvien aikojen perään, vaan valtaosa katsoi, että asiat olivat Suomessa paremmin nyt kuin 30 vuotta sitten.

Suurin pelko kyselyyn vastanneille oli itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden menettäminen. Iäkkäiden ja keski-ikäisten sosiaaliset verkostot eroavat merkittävimmin siinä, että ikääntyneillä ystävät alkavat kuolla ympäriltä. Kun samaan elämänvaiheeseen ajoittuu usein puolison menettäminen, on yksinäisyyden ja turvattomuuden tunne ilman apua todellinen.

Tiedämmekö, millaista hoitoa tulevien sukupolvien ikääntyvät haluavat?

Ikäihmiset korostivat olevansa omien palveluidensa parhaita asiantuntijoita. Näin se onkin. Tiedämmekö vielä, mitä ikäihmiset jatkossa palveluiltaan haluavat?

Käykö meillä kuten Ruotsissa, jossa väestö vanhenee, mutta samanaikaisesti palveluasuntoja puretaan? Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Ruotsi lopetti pitkäaikaishoidon vuodeosastot ja laitospaikat jo 90-luvun lopussa. Satsaukset kotihoivaan ja geriatriseen kuntoutukseen ovat sen sijaan aivan eri luokkaa kuin meillä. Ruotsissa ihmiset ovat paljon suomalaisia tyytyväisempiä omaan vanhustenhoitoonsa: HelpAge International – järjestön teettämän vanhusten hyvinvointi-tutkimuksen ykkössijalla komeilee rakas naapurimme, kun Suomi löytyy vasta sijalta 15.

Kenties tulevaa palveluntarvetta ennakoi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen suurille ikäluokille viime syksynä tekemä selvitys.

Sen mukaan miltei puolet asuisi mieluummin kotona, vaikka palvelutaloista ei perittäisi vuokraa lainkaan. Noin viidennes kertoi muuttavansa palvelutaloon, mikäli kotona asuminen tuettunakaan ei onnistuisi. Palvelutaloon halusivat useimmiten ihmiset, joiden tukiverkosto ja sukulaisuussuhteet olivat vähäisiä.

Monet suurten ikäluokkien vastaajista kertoivat olevansa valmiita käyttämään tarvittaessa myös omia säästöjään, mikäli tulot eivät palveluiden hankkimiseen riittäisi.

Useat aikoivat järjestää itse oman vanhuutensa niin, että itsenäinen selviytyminen mahdollisimman pitkään onnistuisi. He olivat nähneet omien vanhempiensa ikääntymisen vaiheet ja ongelmat ja halusivat omalla kohdallaan varautua mahdollisimman hyvin tulossa olevaan.

Onkin mielenkiintoista nähdä, viriääkö kuntapalveluiden rinnalle tulevaisuudessa vanhusten oman aktiivisuuden synnyttämiä yksilöllisiä ratkaisuja? Merkkejä tästä on ollut näkyvissä kaikkialla Euroopassa. On rakennutettu esteettömiä asuntoja, vuokrattu samanhenkisten ikäihmisten kanssa kokonaisia kerros- tai rivitaloja, työllistetty kotiin hoitajia, otettu kotiavuksi au paireja, kilpailutettu naapurien kanssa kimpassa kotipalveluja jne. Viime helmikuussa The Economist- lehti kirjoitti suomalaisista innovaatioista ja mainitsi paitsi Angry Birds- pelin, myös helsinkiläisen Loppukiri-senioritalon. Innovatiiviseksi talon tekee se, että se on rakennettu kokonaan talkoovoimin ja taloyhtiön kaikki työt ja harrastukset hoidetaan ikäihmisenä asuvien asukkaiden voimin.

Virinneestä aktiivisuudesta huolimatta ikäihmisten pitää jatkossakin voida luottaa siihen, että kun apua tarvitsee, sitä on yhteiskunnan varoin saatavilla. Silti kaikki omatoimisuus, jolla ikääntynyt saa elämänsä järjestettyä itselleen mieleiseksi, on tervetullutta!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *