Anni Puntila
varavaltuutettu, kunnallisvaaliehdokas
Harrastukset ovat tehokas tapa ennalta ehkäistä lasten ja nuorten syrjäytymistä. Harrastusten kautta luodut ystävyyssuhteet, opitut taidot ja koetut ilonhetket ovat korvaamattoman arvokkaita lapsen ja nuoren kehityksen kannalta. Tämän vuoksi jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus harrastaa perhetaustasta tai tulotasosta riippumatta.
Monesti ajattelemme, että harrastustoiminnan järjestäminen on pelkästään järjestöjen ja niissä toimivien vapaaehtoisten varassa. Turhan harvoin pohdimme sitä, miten kaupunki voisi edesauttaa harrastusmahdollisuuksien syntymistä ja omilla toimillaan tasata harrastustoiminnan kustannustaakkaa.
Aivan ensimmäiseksi voisimme avata kaikki koulut harrastustoimijoiden käyttöön. Useimmissa harrastuksissa kustannusrakenne muodostuu nimenomaan toimitiloista sekä harrastusvälineistä. Koulujen käyttöasteet ovat kehnoja, käytännössä ne ovat suljettuina kaikki illat, viikonloput sekä kesät. Samaan aikaan kerhoille ja ryhmille on vaikea löytää toimitiloja. Yhtälö on järjetön. Avaamalla koulut harrastustoimijoiden käyttöön, mahdollistamme alueellisesti kattavat sekä kustannustehokkaat tilaratkaisut kaikille harrastustoimijoille.
Koulurakennusten lisäksi koulujen omistamat harrastusvälineet tulisi saada harrastustoimijoiden ulottuville. Tällä hetkellä öljyvärit, lentopallot ja jääpallomailat palvelevat käyttäjiään muutaman tunnin viikossa. Pienellä järjestelyllä mahdollistaisimme niiden käytön myös silloin, kun varsinaista opetusta ei tapahdu.
Taloudellisesti tiukkoina aikoina rahalliset lisäpanostukset ovat haastavia. Silloinkin kaupungilla on mahdollisuus tukea erilaisia hankkeita ja toimijoita uudelleen järjestelemällä toimintoja sekä luopumalla keinotekoisista raja-aidoista.