Anni Puntila, varavaltuutettu, kunnallisvaaliehdokas
Teksti on julkaistu Hämeen Sanomien Mielipide-palstalla
Maaliskuun lopussa julkaistiin vuoden 2016 tilinpäätös ja se on surullista luettavaa. Alijäämää kertyi 3,5 miljoonaa euroa. Kaupungilla on ollut kunnianhimoisia säästö- ja leikkaustavoitteita. Kuluvan vaalikauden aikana säästöjä on haettu laajasti eri toiminta-alueilta, mutta lopputulos ei ole riittävä. Lautakuntakohtaiset budjetit eivät ole pitäneet, eivätkä kaikki päättäjät ole kyenneet sitoutumaan yhdessä sovittuihin raameihin.
Kaupunki on myös korottanut veroja ahkerasti viime vuosina. Viime kunnallisvaalien alla veroäyrimme oli 19,5 prosenttia, tänään se on 20,75. Veronkotusten tien pitäisi olla nyt kuljettu loppuun. On kestämätöntä, että lasku holtittomasta taloudenpidosta kaadetaan veronmaksajien syliin. Veronkorotusten sijaan alijäämään kattamista on jatkettava jo aloitetuilla säästöillä ja tehostamisohjelmilla. Nyt käynnissä olevien toimenpiteiden lisäksi leikkauksia on kohdistettava myös kaupungin henkilöstöön.
Vastuullinen taloudenpito ei perustu pelkkiin säästöihin, vaan siinä on huomioitava myös tulopuolen kasvattaminen. Kaupungin on oltava avoin kaikille investoinneille ja toimittava mahdollistajan roolissa, kun esimerkiksi yritykset etsivät uusia toimipaikkoja. Ketterän kaavoituksen ja nopean lupapolitiikan kautta meillä on mahdollisuus kotiuttaa investoinnit Hämeenlinnaan.
Vahva, kestävällä pohjalla seisova talous on jokaisen kuntalaisen etu. Hyvällä taloudenpidolla huolehdimme julkisten palveluiden laadusta sekä jatkuvuudesta. Vankasti rakennettu kaupungin talous toimii isompienkin investointien veturina. Lisäksi se mahdollistaa Hämeenlinnan kehittämisen kulttuurikaupunkina, koko työssäkäyntialueen moottorina ja kuntakentän menestyjänä.
Hämeenlinnan kokoisen kaupungin talous ei kestä miljoonien alijäämiä vuosi toisensa jälkeen. Uudessa valtuustossa tarvitaan veronmaksajan puolestapuhujia ja kakun leipojia, syöjiä siellä näyttää jo olevankin.