Kunnat koronakriisin kulisseissa – vai sittenkin päälavalla?

Kevät on ehkä vaikuttanut siltä, että maan hallitus on ottanut poliittisen esiintymislavan itselleen. Pääministerin johdolla muutamat ministerit ovat marssineet  ”lavalle” valtioneuvoston tiedotustilaan ja kieltämättä pitäneet kovin uskottavia puheita. He ovat suositelleet, määränneet, informoineet ja välillä myös selitelleet. Monelle onkin saattanut tulla sellainen kuva, että koko kriisin hoito tapahtuu tuossa tilassa. TV-ruutujen äärellä kansa on voinut nyökytellä kuinka asiat kriisissä ovat menneet kuitenkin kohtuu hyvin. Toki tälläisessä tilanteessa hallituksen kuuluukin vetää isoja valtakunnallisia linjoja.

Todellisuus kriisin käytännön hoidossa on ollut kuitenkin hieman toinen. Pääroolissa ovat tosiasiassa olleet kunnat ja kaupungit. Niissä on tehty koulujen digiloikka etäopetukseen, järjestelty erikoissairaanhoito poikkeustilaan, pidetty huolta vanhuspalveluiden erikoisjärjestelyistä ja kannettu huolta heikoimmista. Samalla päivitetty poikkeusjärjestelyitä vesihuollosta jätehuoltoon sekä hallintoon ja tuettu alueen yritys- ja elinkeinoelämää. Töitä on tehty valtavasti kansalaisten arjen, hyvinvoinnin ja yhteiskunnan toiminnan ylläpitämiseen.  Oltu pääroolissa asukkaiden arjessa, ei kulisseissa tai ruutujen näytöillä.

Kunnat kohtaavat myös kassassaan talouden menetykset ja vielä kahta kautta. Kriisi on aiheuttanut paljon ylimääräisiä kustannuksia ja samalla elinkeinoelämän pysähtyminen pienentää kuntien verotuloja. Näiden vaikutus tuntuu sekä lyhyellä, että pitkällä aikajänteellä. Lyhyellä aikajänteellä on jo toimittu paikallisesti. Pitkällä aikajänteellä sivurooliin tulee mukaan niin maailmantalous kuin työmarkkinatkin. Pärjääkö yrityksemme jatkossa ja onko meillä työpaikkoja viennissä. Ne ovat keskeisiä kysymyksiä myös kuntien talouteen.

Kansan onkin syytä herätä siihen, että näytöksen pääroolit ovat vaihtuneet jo pitkän aikaa sitten. Todelliset näytöksen tähdet ovat kunnissa ja kaupungeissa. He ovat kuntien palvelujen mahdollistavat työntekijät, viranhaltijat sekä niitä ohjaavat luottamusmiehet.

Kesän jälkeen jälkinäytökseen tulee vielä isoja kuntakenttää koskevia asioita kuten sote-uudistus ja kuntatalous. Niitäkin ohjataan valtakunnan tasolla, mutta kaikki käytännön ratkaisut hoidetaan kunnissa ja kaupungeissa. Siellä päätetään kuinka palvelut käytännössä hoidetaan, mihin panostetaan ja mistä karsitaan.

Samalla syksy käynnistää myös ihan konkreettisesti kuntavaalityön. Vaalit kun ovat jo ensi vuoden huhtikuussa. Nyt jos koska, kunnat ja kaupungit tarvitsevat lavalle todellisia tähtiä. Tähdillä en tarkoita diivoja, vaan luotettavia, ahkeria ja yhteistyökykyisiä tekijöitä. Päättäjiä, jotka haluavat perehtyä ja vaikuttaa ja ennenkaikkea kehittää ja kantaa vastuuta.

Syksyn näytöksiä odotellessa.
Miia Antin
Hämeen Kokoomuksen puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.