Laura Lääkäri

Joku on sanonut, että Lammilta on pitkä matka Hämeenlinnan keskustaan. Laura ei ole kokenut asiaa niin. Hän käy päivittäin kimppakyydillä töissä terveyskeskuksessa Verkatehtaan vieressä. Nykyään on entistä enemmän kiinnitetty huomiota myös turhaan energiankulutukseen, jätteiden kierrätykseen ja hyötykäyttöön. Ympäristöasiat ovat olleet Lauralle aina tärkeitä.


Hän on tyytyväinen työnsä kehittymiseen. Keskitetty ajanvaraus on vähentänyt asiakkaiden poisjääntejä. Uusi Hämeenlinna pitää huolta myös työntekijöidensä jaksamisesta ja oikeudenmukaisesta palkkauksesta, joten Laura viihtyy työssään ja kokee sen mielekkääksi.


Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon ongelmiin on puututtu, eikä sakkopäiviä enää kerry. Terveydenhoitajien tehtäviä on laajennettu tarkoituksenmukaisesti, joten Laura pystyy keskittymään vaativampaan hoitoon. Hän tekee myös koululaisten terveystarkastuksia, koska kouluterveydenhoitoon on panostettu aiempaa enemmän. Laura voi tarvittaessa keskustella myös mielenterveystyön asiantuntijoiden kanssa, jotta asiakkaat saavat heti parhaan mahdollisen hoidon, eikä ketään tarvitse pompotella luukulta toiselle.



KOKOOMUS painottaa, että terveyspalvelut pitää rakentaa asiakaslähtöisesti, kokonaisvaltaisesti ja joustavasti. Perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyötä pitää lisätä ja raja-aitoja madaltaa. Keskussairaalan roolia maakunnan johtavana terveydenhuollon yksikkönä pitää vahvistaa ja kehittämistyötä osaamisen varmistamiseksi jatkaa.  Hoitoketjut pitää saada toimimaan. Mielenterveystyöhön ja kouluterveydenhuoltoon pitää panostaa ja ongelmia ennaltaehkäistä.
 

» Tulevat tapahtumat

Ei tulevia tapahtumia.

» Viimeisimmät uutiset

Valmistautuminen vaaleihin on alkanut
17.11.2011
Kokoomuksen Hämeenlinnan Kunnallisjärjestö on aloittanut valmistautumisensa 28.10.2012 pidettäviin...

© 2012 Hämeenlinnan Kokoomus - WebSystem & WebDesign Mediatavast