Sari Rautio
Maan hallitus julkaisi talousarvioesityksensä viime viikolla. Samaan aikaan kuntakenttä rakentaa omaa budjettiaan varsin epävarmoissa näkymissä. Julkisen sektorin muutostarvetta ei kai kukaan enää kiistä, mutta päätökset tuntuvat olevan kovin pitkässä puussa. Kriisitietoisuus ei ole ilmeisesti riittävästi herännyt. Miltä tilanne sitten oikeasti näyttää?
Taloustieteilijöiden analyysien mukaan Suomella menee huonommin kuin muilla EU mailla. Ostovoima on syöty veronkorotuksilla. Julkinen sektori kasvaa edelleen, ja sen maksajat vähenevät. Yksityinen rakentaminen ei vedä, edes suomalaisille rakas omakotirakentaminen etene. Investoinnit ovat laskeneet kaksi vuotta, asuinrakentamisen eteenkin, rakennusluvat kääntyneet laskuun ja myös asuntokauppa on hidastunut.
Perinteiset syksyn viestit että ensi vuonna on paremmin, jäävät tänä vuonna uupumaan. Vuosi eteenpäin näyttää vaikeammalta kuin tämän hetken tilanne. Teollisuudessa tilausten nousu taittui kesäkuussa, Venäjän epävarmasta tilanteesta voi sanoa varmaksi vain, että sillä on vaikutusta. Matkailusta suurin osa on tullut Venäjältä. Venäjän vienti taas on vain 8 % koko viennistä, mutta sekin on taittunut laskuun pakotteiden myötä.
Ehkä suurin huoli on yksityisen kulutuksen kasvu kääntyminen laskuun. Kotimarkkinat eivät vedä, vaikka työllisyys on pysynyt yllättävänkin hyvänä. Loppukesän uutiset irtisanomisista muuttavat valitettavasti myös näitä lukuja.
Kokonaisuudessaan meillä Suomessa ihmisten luottamus talouteen on heikompi kuin euroalueella keskimäärin, ja tämä on poikkeuksellista.
BKTn kasvu on miinusmerkkinen. Julkisen sektorin tulot ovat 8 miljoonaa euroa vähemmän kuin menot. Meillä Hämeenlinnassa vuositasolla menee nelisen miljoonaa enemmän kuin rahaa on käytettävissä.
Mikä sitten neuvoksi? Tulojen kasvattamisen tie on hitaampi kuin menojen vähentäminen, silti molempia on haettava. Se kuuluisa rakennepaketti soteineen ja kuntarakenteineen sekä kuntien velvoitteiden vähentämiseksi on saatava aikaan, päätöksiä on tultava. Työtä on saatava lisää, ja työn tekeminen on saatava kannattavaksi. On selvää että veroasteen nousu tappaa aktiviteettiä, ja siksi työn kustannuksiin on uskallettava puuttua. Eläkeratkaisu ei voi enää odottaa. Samaan aikaan meidän kunnissa on kyettävä uudistamaan, vähentämään, leikkaamaan ja tekemään tehokkaammin, tuottavammin ja ketterämmin. Palveluverkkoa on tiivistettävä.
Suomen kasvukäytävän keskipisteessä ollaan kuitenkin paremmassa asemassa kuin monessa muussa paikassa. Kysymys on siitä, uskalletaanko ottaa tilanne omiin käsiin, ja tehdä välttämättömät ratkaisut. On siis luovuttava entisistä ja tyydyttävä hieman vähempään, joka paikassa. Samalla on etsittävä ja mahdollistettava uutta työtä. Vain työn kautta syntyy hyvinvointia.
Sari Rautio toimii kokoomuslaisena valtuutettuna Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa sekä Hämeenlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtajana.
Kirjoitus on julkaistu Hämeen Sanomien Mielipide-palstalla 5.9.2014.