Sari Rautio, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Teksti on julkaistu Hämeen Sanomien Vierailija-palstalla 5.1.2017

Satavuotiaassa Suomessa 378 vuotta täyttävä maan vanhin sisämaakaupunki Hämeenlinna on uudistumassa, etukenossa, kuten historiaansa sopii. Hämeenlinnassa käynnistyy valinnanvapauskokeilu yhtenä viidestä alueesta, digiloikka on arkea eikä pelkkiä suunnitelmia, ja uudistetaanpa hallintorakennettakin rohkeasti ja luovasti kestävää elämäntapaa tavoitelleen. Aktiiviset ja innostuneet asukkaat ovat kautta aikojen olleet hämäläisten menestystarinoiden takuuvoima, erinomaisen sijainnin ohella. Juhlivan Suomen slogan on ”yhdessä”. Miten ihmiset voidaan oikeasti, aidosti ja avoimesti, ottaa mukaan vaikuttamaan arkeensa, eikä olemaan vain hallintoalamaisia? Mistä syntyy yhteisöllisyys, yhdenvertaisesti, yhä sirpaloituvammassa arvomaailmassa, ja eriytyvässä, yksilökeskeisessä myllerryksessä? Ja miten yhdistää osallisuus ja yhdenvertaisuus?

Lokakuun 28.10 demareiden entinen puoluesihteeri Mikael Jungner twiittasi seuraavasti: ”Ennen ihmisen piti sopeutua organisaation rutiineihin. Nyt organisaation pitää sopeutua ihmisen rutiineihin. Digitalisaatio.” Twiitti päättyy sydämen kuvaan. Tuohon minikertomukseen, jossa pitää 140 merkillä kuvata koko tarina, tiivistyy olennainen muutos. Olemme siirtymässä organisaatiolähtöisestä toimintakulttuurista ihmislähtöiseen aikaan, myös julkishallinnossa, ja se rytisyttää rakenteita. Muutos ei ole helppo, ja neliraajajarruttajia riittää, mutta onneksi myös näkijöitä ja rohkelikkoja jotka uskaltavat rakentaa uutta kirjavan, muutosta pelkäävän koiralauman räksyttäessä.

Paitsi maailman- ja myös kuntatalouden järistysten lisäksi, isoin muutos ajassamme on kuitenkin ihmisen roolissa. Sähköistyvän maailman myötä kaikki tieto on nykyään kaikkien saatavilla, ja ihmisten mukaan ottaminen on helpompaa – vai onko? Pureskellun tiedon saaminen, yhteisen aidon keskustelun rakentaminen oikea-aikaisesti ja hallitusti on osin sattumaa, kukaan ei voi tietää mikä detalji nousee esiin somessa tai aktiivisen osallisen toimesta. Aiempi asetelma, jossa joku omistaa asian kaikkine yksityiskohtineen ja tietää totuuden, on hajonnut, ja kulloinenkin totuus muodostuu sirpaleisista tuokiokuvista ja tavoitteisiin sopivien tiedonmurusten keräilystä. Näin toimien kuva jää usein epäselväksi ja mahdollistaa monimuotoiset tulkinnat, sekä populismin. Mutta eikö populismi, kansan ääni, ole kuitenkin osallisuuden korkein olemus? Vai onko valinnanvapaus sitä? Tähän kaikkeen on uuden kunnan ja uuden maakunnan pystyttävä valmistautumaan.

Koko kaksituhattaluvun on juhlapuheissa ja strategioissa pauhattu asiakas- tai jäsenkirjan väristä riippuen – asukaslähtöisyydestä, potilaslähtöisyydestäkin. Kuitenkin käytännön toimenpiteissä ja arjen rutiineissa ihminen on ollut se joka joustaa, saapuu, osallistuu silloin kun se organisaation kaavioihin ja aikatauluihin sopii. Digitalisaatio tuo tähän osaratkaisun, mutta se isoin loikka on vielä tekemättä. Ihmislähtöisesti suunniteltu kunta, tai mikä hyvänsä alusta, antaa aidon vapauden valita aikaan, paikkaan ja järjestykseen sitoutumattomasti oman arjen tarpeen mukaan. Palvelusetelijärjestelmä on ensimmäinen uuden sukupolven ratkaisu, jolla valtaa ja myös vastuuta siirretään hillitysti ihmisille itselleen. Nyt valinnanvapautta ollaan laajentamassa mm henkilökohtaisen budjetoinnin kautta – ja se on ehdottoman hyvä vaikkakin vaikea asia. Valinnanvapaus sisältää myös mahdollisuuden epäonnistua, ja sitähän meillä perinteisesti pelätään. Tosin tässä keskustelussa unohtuu usein että nykymallikaan ei ole aukoton, ja myös ammattilainen voi valita väärin, rajallisin tiedoin tai ihmisen kokonaistilanteen kannalta hölmösti.  Mitä tapahtuu jos ihminen ottaa itse vallan? Ammattilaisten rooli muuttuu neuvonantajaksi, mahdollistajaksi, valmentajaksi ja koordinaattoriksi, ihmisen rooli täysivaltaiseksi oman elämänsä subjektiksi.

Osallisuutta tarvitaan siis ihan päätöksenteon alussa, kun sovitaan isot linjat sekä sitten siellä arjen tasolla kun valintoja tehdään. Se edellyttää avoimuutta, luottamusta, puolivalmiiden ajatusten pallottelua ja tavoitelähtöistä erinäkökulmia kunnioittavaa keskustelua.

Ihmislähtöisyys tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että ihmisen kokonaistilanne on lähtökohta, ja organisaatiot toissijaisia. Luottamushenkilöiden rooli on olla tulkkina ja esimerkkinä. Yhdessä.