Hämeenlinnan Kokoomusnuoret vaatii kaupunkia myymään Lyseon kiinteistöt. Kiinteistöt eivät enää ole käyttökuntoisia ja on todennäköistä, että palveluverkkopäätöksen jälkeen opetustoiminta kiinteistöissä päättyy. Lyseo kärsii mittavista sisäilmaongelmista, joita ei ole mahdollista ratkoa ilman rakenteisiin ulottuvaa peruskorjausta. Rakennuksien merkittävän historian tuntien ei purkaminenkaan tule vaihtoehdoksi.
-Tontin myyminen yksityiselle omistajalle voi olla Lyseon korttelin ainoa pelastus, sillä sen korjaamiseen ja arvon säilyttämiseen tarvitaan todellista intohimoa. Kaupungilla ei ole korttelin kiinteistöille tulevaisuudensuunnitelmia, ja Hämeenlinnan huonon taloudellisen tilanteen takia kaupungilla ei ole realistista mahdollisuutta ryhtyä mittaviin peruskorjaustoimenpiteisiin, toteaa Hämeenlinnan Kokoomusnuoret ry:n puheenjohtaja Elisa Hyvärinen.
Hämeenlinnan Kokoomusnuoret katsoo, että historiallisesti arvokas Lyseo ansaitsee arvoisensa tulevaisuuden esimerkiksi asuinkäytössä. Yhdistyksen mukaan myynti voitaisiin toteuttaa samalla tavalla, kun toimittiin niin sanotun vanhan panimon kanssa.
-Lyseo sijaitsee upealla paikalla Vanajan varrella ja kaupungin keskustassa. On selvää, että kiinteistölle löytyisi ostajaehdokkaita. Hämeenlinnan on turha säilyttää omistuksessaan kiinteistöjä, joille ei ole selvää käyttötarkoitusta, jatkaa Hyvärinen.
Mainitut ongelmat ovat varmasti olemassa ja akuutteja.
En tosin myisi rakennusta asunnoiksi, vaan alkuperäisen tarkoituksensa sekä kunniakkaan historiansa ansiosta sen tulisi edelleen palvella kansalaisia.
Katson, että on syytä selvittää myös EU-rahoituksen osuutta ja perehtyä EU-lainsäädäntöön asiasta.
Minusta myös oppilaat tekisivät valtakunnallisesti palkittavan työn ja oppisivat e tulevaisuudessa merkittäviä tietoja ja taitoa, jos asian taustojen yksityiskohdat ja mahdollisuudet säilyvät ensisijaisesti heidän toimestaan. Oppilaille on luottavaisesti antaa haastava, kansainvälinen ja kiinnostava tehtävä, jolla voidaan saavuttaa jotain ainutlaatuista oloissamme.
Lisäys edelliseen EU:n osalta:
http://www.europarl.europa.eu/doceo/document/A-8-2019-0156_FI.html